lauantai 4. toukokuuta 2013

Suomi-cup 2013

Uuuuh ... herätty uuteenpäivään eilisen tooooosi raskaan mutta niin mukavan Laihian reissun jälkeen!
Aamu neljältä lähdettiin liikenteeseen ja takaisin kotona oltiin 11 aikaan illalla, eipä olis jaksanut millään lähteä Tampereelle aamu kolmelta näyttelyyn vaikka olis kyytikin tarjoutunut ... Cupissa Rampan kunto ei riittänyt raskaalla liejuisella pellolla ( koko yön oli satanut) kärkipään vauhtiin. Alkuerässä sille arvottiin pariksi sellanen tykki (kisan voittaja) että finaalin ihan kelpo pisteet ei enää nostaneet sijoitusta ... Puoleen väliin menivät suht rintarinnan, mutta lopussa kaveri karkas! Toisaalta hyvä ettei joutunut juoksemaan yksin vaan oli kirittäjä, mut tälläkertaa hiukka liian nopea sellainen :))) Muutenkin meno oli jotenkin varovaista, tuomari mainitsikin siitä että oli harvinaista että whippetit varoivat tällä radalla, mut toisaalta kun ajattelee niin perin järkevää eipä sattunut onneksi vahinkoja ja vain pari kaatumista! Mut olosuhteille ei voi mitään kun luonnonarmoilla mennään tämän harrastuksen parissa ja onneksi ei kisan aikana satanut, vaan välillä aurinkokin pääsi lämmittämään. ♥

Rata oli muutenkin kaikkea muuta kuin "Rambolle" tehty .... yhtä pitkää suoraa, nopeat kaarteet puuttuivat lähes täysin, loppupisteet 431, SA ... Mut muuten meillä oli kiva reissu, siitä kiitos kaikille kavereille!


Ja tietty kaikista tärkeintä että koiralla oli hauskaa!!! .... Voi sitä silmien paloa ja loistetta kun Ramppa pääsi taas pitkän talven jälkeen toteuttamaan sitä mihin whippet on luotu! :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti